Laajennetun työssäoppimisen kokeiluhankkeiden välille on muodostettu tiimiverkosto, joka aloittaa toimintansa vuoden 2010 aikana. Koulutuksen järjestäjät ovat oman kokeiluhankkeensa intressien mukaan mukana laajennetun työssäoppimisen kokeiluhankkeiden välisessä tiimiverkostossa.

Verkosto muodostuu Työelämän tukemisen, Opiskelijan henkilökohtaisen ohjauksen, Sosiaalisen median hyödyntämisen, Atot ja avaintaidot työssäoppien -tiimeistä.

Verkoston tavoitteena on lisätä laajennetun työssäoppimisen kokeilun vaikuttavuutta tunnistamalla, testaamalla ja jalostamalla omaan käyttöön soveltuvaksi kokeiluhankkeiden hyviä käytänteitä ja malleja. Verkosto edistää myös työpaikalla tapahtuvan oppimisen pedagogiikan kehittämistä.
Tavoittena on:
  1. Tunnistaa ja nostaa esiin hankkeissa kehitettyjä toimintamalleja, käytänteitä ja työkaluja
    1. Löytää mallit ja käytänteet jotka toimivat
    2. Löytää ne mallit ja käytänteet, joissa on haasteita, mutta jotka voisivat toimia esim. ohjausta uudelleen kohdentamalla tai muilla lisätoimilla
    3. Löytää ne mallit ja käytänteet, joiden levittäminen ei ole järkevää joko pedagogisista tai taloudellisista syistä
  2. Auttaa hankkeiden toimijoita mallien ja prosessien kuvaamisessa
  3. Jatkokehittää esiin nostettuja malleja, käytänteitä ja työkaluja sekä testata niiden toimivuutta toisessa kontekstissa, toisen koulutuksenjärjestäjän toiminnassa
  4. Kehittää uusia työkaluja tai ratkaisuja hankkeissa esiin tulleiden ongelmien ratkaisemiseksi
  5. Edistää koulutuksenjärjestäjien välistä yhteistyötä ja verkostoitumista entisestään.
  6. Luoda tai löytää laatukriteerejä työssäoppimisen laajentamiseen tai ohjaamiseen.

Tiimileaderin tehtävänä on:
  1. Ylläpitää keskustelua tiimin aihealueesta
  2. Osallistua valtakunnallisissa seminaareissa oman tiiminsä työskentelyn ohjaamiseen
  3. Huolehtia oman tiiminsä osalta, että mallit ja käytänteet kootaan yhteiseen tarkasteluun
  4. Toimia kannustajana ja toimijoiden välisen yhteistyön edistäjänä omassa tiimissään
  5. Ylläpitää tiimin alasivuja wikissä
  6. Osallistua valtakunnallisen koordinaattorin kanssa koko kokeiluhankkeen tulosten kokoamiseen

Verkoston kokoonpano ja idea on kuvattu oheisessa tiimiverkostokartassa
Koulutuksenjärjestäjien_välinen_tiimiverkosto_31.1.2011.jpg


**Tiimien aikataulut**


Tiimien alasivut:
Työelämän tukemisen tiimi
Opiskelijan henkilökohtaisen ohjauksen tiimi
Sosiaalisen median hyödyntämisen tiimi
Atot ja avaintaidot työssäoppien tiimi

2+1 mallin tiimi